tammikuuta 3, 2025
Sisäpiiritieto, tulosvaroitus: Liikevaihdon kasvu vuonna 2024 jää alle ohjeistuksen, liikevoittomarginaali lähellä ohjeistuksen yläreunaa
Alustavien, tilintarkastamattomien lukujen mukaan Qt Group-konsernin liikevaihto vuoden 2024 viimeisellä vuosineljänneksellä tulee olemaan noin 67–69 miljoonaa euroa. Koko vuoden 2024 osalta liikevaihto tulee olemaan noin 208–210 miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvu vertailukelpoisin valuutoin vuonna 2024 on siten noin 15–16 prosenttia edelliseen vuoteen nähden.
Liikevoittomarginaalinsa (EBITA-%) yhtiö arvioi olevan vuonna 2024 lähellä 35 prosenttia.
Yhtiön 31.10.2024 julkaiseman ohjeistuksen mukaan yhtiön vuoden 2024 liikevaihto kasvaa vertailukelpoisin valuutoin 20-25 prosenttia edellisvuodesta ja liikevoittomarginaali (EBITA-%) on 25-35 prosenttia vuonna 2024.
Liikevaihdon kasvu vuonna 2024 jää siten yhtiön aiemmasta ohjeistuksesta, mutta liikevoittomarginaali (EBITA-%) on lähellä yhtiön aiemman ohjeistuksen yläreunaa.
Yhtiön aiempaa ohjeistusta heikompi kasvu johtuu lähinnä siitä, että vuoden 2024 lopussa yhtiöllä oli käynnissä neuvottelut useista merkittävistä kaupoista, joista arvioitua useampi siirtyi vuodelle 2025 eivätkä ne siten näy vielä vuoden 2024 tuloksessa.
Yleisellä tasolla vuoden 2024 tulokseen vaikutti heikentävästi erityisesti se, että vaikean markkinatilanteen takia jakelulisenssitulot jäivät selvästi arvioitua pienemmiksi kasvaen ainoastaan hieman edellisvuodesta. Positiivista kuitenkin oli, että kehittäjälisensseistä kertyvän liikevaihdon kasvu on jatkunut pitkälti arvioidun mukaisesti vuonna 2024, mikä tukee kasvuodotuksia myös pidemmällä aikavälillä.
Yhtiö kommentoi tarkemmin vuoden 2024 taloudellista kehitystään ja antaa tulosohjeistuksensa vuodelle 2025 torstaina 13.2.2025 vuoden 2024 tilinpäätöstiedotteen julkaisun yhteydessä.
Lisätietoja:
Juha Varelius, toimitusjohtaja, p. +358 9 8861 8040
Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.qt.io